Lunta tulvillaan, on raikas talvisää… Kuten laulussakin sanotaan, sitä lunta tuli tällä kertaa hyvinkin paljon myös tänne eteläiseen Suomeen. Poimin muutamia vinkkejä alkavaan puutarhakauteen talven ollessa vielä parhaimmillaan. Nämä ovat ajankohtaisia muistutuksia tämänhetkisistä ja tulevista puutarhatoimista.
1. Painavan lumikuorman poistaminen pensaiden ja puiden oksilta.
Erityisesti havukasvit kerryttävät helposti suuren lumikerroksen ylleen. Niitä olisi syytä varovasti ravistella lumesta. Kun lämpötila nousee suojan puolelle, lumen paino kasvaa, ja puiden oksat ja haarat venyvät lumen painosta hyvin nopeasti, eivätkä välttämättä enää suoristu takaisin. Notkuvat oksat myös repeilevät helposti. Tämä on hyvä ennakoida poistamalla lumimassa ennen suojasäätä.
2. Lumikertymä antaa jäniksille, peuroille ym. eläimille mahdollisuuden päästä paremmin herkuttelemaan kasveilla, myös suojaverkkojen yli. Tallo lumi verkon vierestä niin, että eläimet eivät pääsee kasvien ulottuville.
3. Ikivihreiden kasvien suojaus varjostusverkoilla.
Tällä hetkellä on mahtavasti lunta ja se suojaa kasveja pakkaselta sekä kevätauringolta. Kun lumi alkaa sulaa, on aika suojata ikivihreät havut ja alppiruusut kevätahavalta varjostusverkoilla. Kasvit altistuvat ahavalle eli kevätkuivuudelle, kun aurinko paistaa, mutta samalla on kylmää, kuivaa ja tuulista. Kasvit eivät saa jäätyneestä maasta vettä haihtuneen tilalle ja kuivuvat, jolloin neulaset ja lehdet ruskettuvat helposti. Ahava koettelee eniten ikivihreitä kasveja, joissa on lehtiä tai neulasia ympäri vuoden. Pintajuuriset havut, erityisesti valkokartiokuusi ja tuija, ovat arkoja ahavalle. Myös matalat laakakatajat kannattaa suojata, jos ne eivät ole lumen alla piilossa. Kevätsuojaus tehdään yleensä istutetun kasvin kolmena tai neljänä ensimmäisenä keväänä, kunnes taimet ovat juurtuneet syvemmälle. Suojat poistetaan, kun routa on sulanut, eli huhtikuussa tai toukokuun alussa.
4. Puiden ja pensaiden leikkausaika on ennen silmujen puhkeamista.
Kun päästään lähemmäs kevättä, maalis-huhtikuun puolelle, on pensaiden ja puiden leikkuun aika, mikäli siihen on tarvetta. Osa pensaista halutaan ”uusia” eli alasleikkaus on ajankohtaista keväällä niille, joille se voidaan tehdä. Nämä kaikki on tehtävä ennen kasvin kasvuunlähtöä.
5. Puutarhan kalkitseminen varhain keväällä.
Useimmat puutarhat tarvitsevat maan happamuudesta johtuen kalkitusta. Kalkitseminen nostaa maan pH-lukua puutarhakasveille sopivammalle tasolle. Kalkkipitoinen maa parantaa kalkinsuosijakasvien ravinteiden ottoa. Varo kuitenkin liikakalkitusta ja muista, että jotkut kasvit viihtyvät happamassa kasvualustassa, kuten esim. alppiruusut, atsaleat, hortensiat, pensasmustikka ja havupuut. Ylläpitokalkitus tehdään yleensä 2–4 vuoden välein maan happamuudesta riippuen. Kalkki liukenee parhaiten kevätkosteaan maahan. Kalkin voi levittää viimeisten lumen rippeiden päälle, jolloin sulamisvedet kuljettavat kalkin nopeasti kasvien juuristoalueelle. Huomioi kuitenkin rinnealueet, joissa kalkki saattaa valua sulamisvesien mukana muualle kuin on ollut tarkoitus.
Lannoitteet levitetään pari viikkoa kalkin levityksen jälkeen.