Puutarhurin kevättalven terveiset

Lunta tulvillaan, on raikas talvisää… Kuten laulussakin sanotaan, sitä lunta tuli tällä kertaa hyvinkin paljon myös tänne eteläiseen Suomeen. Poimin muutamia vinkkejä alkavaan puutarhakauteen talven ollessa vielä parhaimmillaan. Nämä ovat ajankohtaisia muistutuksia tämänhetkisistä ja tulevista puutarhatoimista.

1. Painavan lumikuorman poistaminen pensaiden ja puiden oksilta.

Erityisesti havukasvit kerryttävät helposti suuren lumikerroksen ylleen. Niitä olisi syytä varovasti ravistella lumesta. Kun lämpötila nousee suojan puolelle, lumen paino kasvaa, ja puiden oksat ja haarat venyvät lumen painosta hyvin nopeasti, eivätkä välttämättä enää suoristu takaisin. Notkuvat oksat myös repeilevät helposti. Tämä on hyvä ennakoida poistamalla lumimassa ennen suojasäätä.

2. Lumikertymä antaa jäniksille, peuroille ym. eläimille mahdollisuuden päästä paremmin herkuttelemaan kasveilla, myös suojaverkkojen yli. Tallo lumi verkon vierestä niin, että eläimet eivät pääsee kasvien ulottuville.

3. Ikivihreiden kasvien suojaus varjostusverkoilla.

Tällä hetkellä on mahtavasti lunta ja se suojaa kasveja pakkaselta sekä kevätauringolta. Kun lumi alkaa sulaa, on aika suojata ikivihreät havut ja alppiruusut kevätahavalta varjostusverkoilla. Kasvit altistuvat ahavalle eli kevätkuivuudelle, kun aurinko paistaa, mutta samalla on kylmää, kuivaa ja tuulista. Kasvit eivät saa jäätyneestä maasta vettä haihtuneen tilalle ja kuivuvat, jolloin neulaset ja lehdet ruskettuvat helposti. Ahava koettelee eniten ikivihreitä kasveja, joissa on lehtiä tai neulasia ympäri vuoden. Pintajuuriset havut, erityisesti valkokartiokuusi ja tuija, ovat arkoja ahavalle. Myös matalat laakakatajat kannattaa suojata, jos ne eivät ole lumen alla piilossa. Kevätsuojaus tehdään yleensä istutetun kasvin kolmena tai neljänä ensimmäisenä keväänä, kunnes taimet ovat juurtuneet syvemmälle. Suojat poistetaan, kun routa on sulanut, eli huhtikuussa tai toukokuun alussa.

4. Puiden ja pensaiden leikkausaika on ennen silmujen puhkeamista.

Kun päästään lähemmäs kevättä, maalis-huhtikuun puolelle, on pensaiden ja puiden leikkuun aika, mikäli siihen on tarvetta. Osa pensaista halutaan ”uusia” eli alasleikkaus on ajankohtaista keväällä niille, joille se voidaan tehdä. Nämä kaikki on tehtävä ennen kasvin kasvuunlähtöä.

5. Puutarhan kalkitseminen varhain keväällä.

Useimmat puutarhat tarvitsevat maan happamuudesta johtuen kalkitusta. Kalkitseminen nostaa maan pH-lukua puutarhakasveille sopivammalle tasolle. Kalkkipitoinen maa parantaa kalkinsuosijakasvien ravinteiden ottoa. Varo kuitenkin liikakalkitusta ja muista, että jotkut kasvit viihtyvät happamassa kasvualustassa, kuten esim. alppiruusut, atsaleat, hortensiat, pensasmustikka ja havupuut. Ylläpitokalkitus tehdään yleensä 2–4 vuoden välein maan happamuudesta riippuen. Kalkki liukenee parhaiten kevätkosteaan maahan. Kalkin voi levittää viimeisten lumen rippeiden päälle, jolloin sulamisvedet kuljettavat kalkin nopeasti kasvien juuristoalueelle. Huomioi kuitenkin rinnealueet, joissa kalkki saattaa valua sulamisvesien mukana muualle kuin on ollut tarkoitus.

Lannoitteet levitetään pari viikkoa kalkin levityksen jälkeen.


Syksyllä valmistaudutaan talven lepoon

Syksy on parasta istutusaikaa

Kasvit ehtivät vielä hyvin juurtua ennen talven tuloa. Maa ja ilma pysyvät kosteana pidempään, kun päivät lyhenevät ja viilenevät. Taimikaupoista löytyy vielä hyvä valikoima kasveja.

Jaa vanhat perennat ja harvenna istutuksia

Istuta kasvit pihalla uuteen paikkaan.

Syyslannoitus

Puut, pensaat, havupuut, perennapenkit ja nurmikko kaipaavat syksyllä syyslannoitusta. Kasvien syyslannoitus kannattaa tehdä hyvissä ajoin ennen lehtien kellastumista ja lepokauden alkua, loppukesästä tai alkusyksystä. Tällöin kasvit ehtivät hyödyntää annetut ravinteet ja siirtyvät talvilepoon oikeaan aikaan. Syyslannoite antaa kasveille ravinteita seuraavan kesän kukkasilmun alkujen muodostamiseen ja parantaa kasvien talvehtimista.

Näin huolehdit hyvän kasvuunlähdön taas tulevana keväänä. Lannoittaminen on hyvä tehdä ennen sadetta, jolloin lannoite imeytyy nopeammin maahan kasvien saataville tai imeytymistä voi nopeuttaa myös kastelemalla kasvit lannoitteen levittämisen jälkeen.

Sadonkorjuu

Kerää sato talteen hedelmäpuista ja marjapensaista.

Nurmikon hoito

Onnistuneen talvehtimisen kannalta viimeinen leikkuu kannattaa jättää juuri viime hetkiin ennen talven tuloa. Sopiva talvehtimispituus on noin 4-5 cm. Syksyn viimeiset lehdet voi halutessaan silputa ruohonleikkurilla nurmikolle maatumaan. Uudet nurmialueet sekä paikkakylvöt on myös hyvä tehdä syksyllä kosteuden takia.

Huolla työvälineet sekä kompostori

Pese työvälineet huolellisesti, näin estät kasvitautien leviämisen ja pidennät työvälineiden käyttöikää. Syksyllä tarpeellisia huoltotoimenpiteitä ovat muun muassa kompostorin tyhjennys noin puolilleen sekä tulo- ja poistoventtiilien puhdistus. Kompostorin ilma-aukkoa on säädettävä pienemmälle.

Haravointi

Haravoi nurmialueilla, joihin tippuu paljon lehtiä paksuksi kerrokseksi. Erityisesti isot vaahteran lehdet on hyvä haravoida pois. Liian tarkka tässä ei kuitenkaan kannata olla, vaan osan voi huoletta jättää nurmikolle. Ohut lehtikerros on nurmikolle vain hyväksi, kun maan pieneliöstö hyödyntää ne. Ne voi vaikka silputa ruohonleikkurilla nurmikon pinnalle. Laatoituksilta, poluilta ja terassipinnoilta lehdet kannattaa harjata ja haravoida myös pois, jotta turhaa sotku ja humusta ei muodostuisi rikkaruohojen kasvualustaksi. Haravoidut lehdet siirretään kompostiin, kasvien suojaksi kukkapenkkiin tai kasvimaalle mullan pinnalle.

Kitkentä

Kukkapenkin kitkentä rikkakasveista kannattaa ehdottomasti tehdä syksyllä. Kitketty kukkapenkki paljastuu keväällä lumen alta rikkakasveista puhtaana.

Istuta kevään kukkasipulit

Kun ensimmäiset hallayöt saapuvat on maa sopivan lämpöinen sipulien istuttamiselle. Paras istutusaika on elokuun lopusta lokakuun alkuun, maan jäätymiseen saakka.

Suojaa puutarhan kasvit

Herkät kasvit tarvitsevat talveksi suojan esim. ruusut ja köynnökset. Nuoret lehtipuut ja hedelmäpuut suojataan jäniksiltä ja myyriltä runkosuojilla ja verkoilla.

Istuta näyttävät syyskukat ruukkuihin sekä koristele piha lyhdyillä ja kynttilöillä!


Mitä puutarha kaipaa toukokuussa?

Aurinko alkaa lämmittämään ja luonto puhkeaa kukkaan. Nyt on paras aika keväästä, jolloin voi ihailla uuden alkua ja luonnon kauneutta. Seuraavia asioita kannattaa tehdä puutarhassa toukokuun aikana:

  • Toukokuussa kunnostetaan maata ja kylvetään siemenet suoraan ulos.
  • Paras aika istuttaa pihalle uusia kasveja, pensaita ja puun taimia.
  • Kukkapenkissä olevien perennoiden jakaminen, erityisesti syyskesällä kukkivat (esim. syysleimu, kuunliljat, päivänliljat)
  • Pensaiden ja kukkapenkkien lannoittaminen.
  • Nurmikon hoito: sammaleen poisto, maan ilmaaminen, lannoitus. Nurmikon paikkaukset.
  • Rikkakasvien kitkeminen.
  • Kuorikatteiden levittäminen pensaiden ja puiden ympärille. Estää rikkakasvien kasvua ja pitää maan kosteana.
  • Lehtokotiloiden kerääminen.

Pyydä tarjous ja tehdään sinulle kevään aloitukseen tarvittavat työt!


Puutarhassa huhtikuussa

Kevät on huhtikuussa jo aluillaan ja on aika taas aloittaa puutarhan valmistelu kesää varten! Seuraavia asioita kannattaa tehdä puutarhassa huhtikuun aikana:

  • Talvisuojauksien poisto, kun routa on sulanut poistetaan varjostuskankaat, havut ja pakkaspeitteet. Jyrsijäsuojukset kannattaa vielä jättää.
  • Pensaiden ja puiden siistiminen ennen silmujen puhkeamista
  • Perennapenkkien kunnostus
  • Haravointi voi olla tarpeen paikoilla, joihin on syksyllä jäänyt paksulti liiskaantuneita lehtimattoja tai risuja. Haravointi saa maan sulamaan ja vihertämään nopeammin.
  • Nurmikon ilmaus ja sammaleen poisto
  • Nurmikon talvivaurioiden paikkaus
  • Kalkitseminen
  • Lannoittaminen
  • Omenapuiden ja marjapensaat kevätruiskutukset silmujen puhkeamisen aikaan. (tyynellä säällä lämpötilan ollessa yli +7°, ei yöpakkasia)
  • Kukkapenkkien suunnittelu aika. Uudet kukkapenkki-istutukset ja lavaistutukset.
  • Ensimmäiset ruukkuistutukset, esim. narsissit, orvokit ja sipulikukat

Pyydä tarjous ja tehdään sinulle kevään aloitukseen tarvittavat työt!


Valmistaudutaan uuteen kevätkauteen!

Kodin viherkasvien paras mullan vaihto aika on helmi-maaliskuun vaihteessa ennen kasvukauden alkua. Juurista ahtaaksi käyvät ruukut kannattaa vaihtaa samalla isompaan ruukkuun.

Huonekasvien lannoitus aloitetaan viikoittain maaliskuussa ja jatketaan lokakuuhun asti. Kaktus ja mehikasvit eivät tarvitse niin paljon ravinteita, ne lannoitetaan kerran kuukaudessa, huhti-kesäkuu. Kaupasta ostetut uudet huonekasvit kannattaa aina istuttaa uuteen ravinteikkaaseen multaan niiden saadessa paremman kasvualustan.

Huonekasvien oikeanlainen kastelu, sijoittelu ja hoito on tärkeää kasveille

Trooppiset kasvit pitävät sumuttamisesta, sillä ne kärsivät kuivasta huoneilmasta. Sumuttaminen vähentää lehtien pölyyntymistä ja auttaa pitämään vihannespunkki kannat hallinnassa. Nukkapintaisia kasveja ei sumuteta. Kiiltävälehtisten kasvien valonsaantia voi parantaa pitämällä kasvit puhtaana pölystä joko pyyhkimällä ne kostealla sienellä tai viemällä ne säännöllisesti suihkuun. Kastelutarpeeseen vaikuttavat valon määrä, lämpötila, ilmankosteus, kasvin koko ja mullan laatu.

Kasville oikeiden olosuhteiden saamiseksi, sijoittelu oikeaan paikkaan on huoneessa tärkeää. Valoa päin kasvaneen kasvin kääntäminen säännöllisesti ei tee kasvista toispuoleista. Kodin viherkasvien leikkaaminen ja perkaaminen sekä mahdollinen tukeminen parantaa kasvin hyvinvointia sekä kukoistusta.

Mikäli haluat viherkasviesi voivan hyvin, mutta hoitotyö tuntuu itselle hyvin hankalalle, ammattilainen helpottaa asiaa. Pelkkä mullan vaihto on monelle iso projekti. Varaa nyt aika viherkasviesi huoltoon!

Sopii niin yrityksille kuin yksityisille kotitalouksille.